Lyhyt esittely. Olen tanssija, koreografi, Oblivian fani Oblivian alkuvuosista asti. Olen toiminut Oblivian taustalla hallituksen jäsenenä ja viimeiset vuodet hallituksen puheenjohtajana.
Reality Bang -esityksen ensi-iltakatsomossa Kiasma-teatterissa meitä 1990–2000-luvuilla toisiamme tavanneita taiteilijoita istui lähekkäin. En voinut olla mainitsematta ääneen oletustani siitä, kuinka vahvasti kukin meistä tunsi Oblivian 25-vuotisjuhlinnan merkityksen myös oman työnsä kautta. Vau, täällä ollaan, 25 vuotta myöhemmin, täällä ollaan!
Jos palataan vähän taaksepäin ja liukuillaan ajassa. Selasin internetiä ja vietin aikaa myös Oblivian nettisivuilla, jota lämpimästi suosittelen.
Vuosi 2000 oli Helsingin kulttuuripääkaupunkivuosi ja Oblivia perustettiin. Samana vuonna toteutui ensimmäinen Baltic Circle -festivaali. Vuonna 2000 Tarja Halosesta tuli Suomen presidentti ja Vladimir Putin valittiin presidentiksi venäjällä. World Trade Center -iskua ei ollut vielä tapahtunut.
Oli Jolon panttivankikriisi ja Intian väkiluku ylitti miljardin. Israel vetäytyi Libanonista 22 vuoden miehityksen jälkeen. Ruotsin ja Tanskan yhdistävä lähes kahdeksan kilometrin pituinen Juutinrauman silta avattiin liikenteelle. Yhdysvaltain presidentinvaaleissa George W. Bush voitti varapresidentti Al Goren.
Virtuaalihotelli Habbo avasi ovensa ensimmäisenä maailmassa Suomessa. Oli lohikäärmeen vuosi.
Maunulan kaupunginosassa Helsingissä sijainneesta kerrostaloasunnosta löytyi miehen ruumis, jota alettiin kutsua “Maunulan muumioksi”. Miehen todettiin olleen kuolleena noin kuusi vuotta. Julkisuudessa heräsi keskustelu yksinäisten, syrjäytyneiden ihmisten asemasta Suomessa.
xxxxxx
Mitä on tehtävissä, jos kaikki on jo ehtinyt tapahtua? Voiko kontrollin menettää sellaisesta, jota ei vielä ole olemassa? Pitääkö teatterin vastata kysymyksiin, joita kukaan ei tule koskaan kysymään? (Oblivian esityskuvauksesta noin 10 vuotta sitten.)
xxxxx
Oblivilla on hämmästyttävä kyky uusiutua, ja samaan aikaan pitää kiinni arvoistaan ja siitä mitä se ryhmänä on ja haluaa olla. Hienosyisyys ja suurieleisyys leikittelevät ja taide löytää suuren merkityksensä uudestaan ja uudestaan.
Kriitikko Maria Säkön kirjoittaman 25-vuotisjuhlavuosi-kirjoituksen otsikossa kerrotaan, että Oblivia on monien kultakausien ryhmä, joka on kasvanut aikuiseen ikään pitämällä huolta toisistaan ja taiteesta.
xxxxx
Käytän seuraavissa lauseissa Oblivian sanoja ja omiani.
Näiden 25 vuoden aikana Oblivia on syventynyt ja kutsunut katsojia, käytän tässä termiä meitä, kokemaan ja pohtimaan moninaisesti: Olemme tinkimättömästi kaivautuneet sanojen ja merkitysten juurakkoon, antautuneet liikkeelle ja fyysisyydelle, liukuneet ajassa ja perspektiivien väleissä, takana, edessä. Olemme viihtyneet, vihkiintyneet, villiintyneetkin viihteen ja eksistentialismin saaristoissa, tulleet vetäistyiksi postmodernin taiteen museaalisiin kerroksiin, tunteen ja älyn palasteluihin, valpastuneet metsätunnelmointiin black box -teatterissa, leijuneet Rave-tunnelmissa kohti tulevaisuuden esityksiä. (Ajatella, striimattu the Rave tapahtui vuonna 2015 ja viisi vuotta myöhemmin Covid-aika toi striimatut esitykset koteihimme asti.)
Olemme sukeltaneet kollektiiviseen eurooppalaiseen tiedostamattomaan ja tulleet ulos musiikkiteatterin valloittajina, tarttuneet pakkomielteisiin ja astuneet rohkeasti suurien rakenteiden keskelle, olleet punkin ja pleasuren säväyttämiä KUNNES ja äkkiä havahdumme keskellä antroposeeniä.
Ihmisen tekojen mittaamattomat vaikutukset artikuloituvat spektaakkelin hyökyinä tietoisuuksiimme ja nyt – nyt on nyt – keskellä räjähtelevää todellisuutta.
Reality Bang!
Bang!
Bang!
xxxxx
Oblivia
eri muodoissa, asennoissa, möykkynä, kasana, möhkäleenä, paloina, kokonaisuuksina – ylösalaisin.
Maiseman ääniä, äänien maisemia, liikettä, sanoja, mielikuvia.
Todellisuus paikkoina, mielen mosaiikkina, räjähdyksinä.
Halu ymmärtää maailmaa,
hidas ja nopea samaan aikaan,
irti pääsevää naurua,
vaihihkaisia väliintuloja,
sydämellistä viekkautta,
yksityiskohtien sykähdyksiä.
Ympäröivä maailma koettuna jonkinlaisen moraalisen terveyden romahduksena, vihapuheen tai raha- ja asevirtojen hallitsemattomina sykäyksinä, jotka tönivät, murjovat milloin kenenkin ja minkäkin elämää sekä mahdollisuuksia.
Vielä kerran äkkilähdöllä mihin vaan, kulutuksen hyperleiskuntaa. Vaikka ehkä äkkilähdöissäkäään ei olekaan kyse kerskakuluttamisesta vaan yrityksestä (vähän epäonnistuneesta?) päästä irti arjesta, jonka pääasialliset systeemit tuputtavat silmitöntä kuluttamista eloonjäämisen ja selviytymisen ainoina vaihtoehtoina.
Voin kuvitella Ihmisiä hyperkauppakeskusten ja nettikauppojen autiomaissa hapuilemassa alekylttejä, joita uskoo, ehkä vain hatarastikin, pelastuksekseen.
Pimenevät, autioituvat alennuskäytävät, joissa ilmastointi- ja viilennyslaitteiden loputon hurina.
Melu-, valo- ja kulutussaasteen pökerryttämät elossa sinnittelijät haparoivat kohti toisiaan.
Näköalattomuuden ja epätoivon kortit purskahtelemassa ilmaan todellisuuksien räjähtelyissä.
MUTTA
ja onneksi on muutakin, siis vaihtoehtoja, näkökulmia toisenlaiseen ajatteluun ja maailmaan – on Toivoa!
Jos me ihmiset oikeasti tarvitsisimme tavaroita, siis oikeasti, me emme tarvitsisi markkinoita ja mainontaa. Tanskalaisen feministin ja ihmisoikeusaktivistin Emma Holtenin sanoin olemme jatkuvasti manipuloituja hyväksymään yhteiskunnan tällaisena mitä se on ja uskomaan kulutukseen ja kuluttamiseen lisää.
Kuluttaminen ei oikeastaan ole ihmisen tapa. Jos ihmisellä olisi sisäsyntyinen tapa tai luontainen tarve kuluttaa, me emme tarvitsisi mainontaa esimerkiksi. Kuluttaminen on tarve, jota ihminen (tietty osa ihmiskuntaa) on manipuloitu tekemään.
xxxxx
Halu uskoa myönteisiin tapahtumiin ja planetaariseen välittämiseen haperruttaa kyynisyyttä ja ahneutta.
Hyvät asiat tulevat hitaasti ja tulevat silti!
Oblivia on painottanut kollektiivin merkitystä ja yhdessä tekemistä.
Taas muutamia lainauksia:
Yhdysvaltalainen esseisti Rebecca Solnit The Case for Hope -podcastissa siteerasi ympäristöaktivisti Bill McKibbeniä, jolta joku kysyi: Mikä on paras tapa, jonka voin yksilönä tehdä? Lopeta olemasta yksilö, McKibben vastasi. Stop being an individual!
Esitystä katsoessa voi joskus tulla mieleen, että tämähän on yksinkertaista, ja hetken kuluttua saattaa jo miettiä, että siis mikä oli yksinkertaista?
Runoilija Tommi Parkko teoksessaan Runosta rakkaudella kirjoittaa: “Runous voi onnistua puhuttelemaan lukijaa erityisen hyvin. Toisin kun ehkä tavallisesti ajatellaan, aina ei ole merkittävää se, mitä runoilija sanoo, vaan se miten runo saa lukijan itse sanallistamaan omia tuntemuksiaan. Lukija voi luulla tulkitsevansa runoilijan sanoja, vaikka hän samalla tulkitseekin itseään.”
Mielestäni tämä on oivallinen lukuohje myös esityksen katsomiseen.
Ja sitten.
Kohta istumme katsomossa, yleisövalon laskettua, tulee hetki, kun istumme pimeässä. Hetki, jolloin voimme rauhassa hengittää syvään, sisään ja ulos, sisään ja ulos. Ja antaa hetken laskeutua ja antaa taiteen viedä.
Meillä vielä on taide ja Oblivia!
xxxxx
Alustuksessa mainittuja:
Oblivian nettisivut
Maria Säkö: Oblivia 25 vuotta – juhlavuosihaastattelu
Eco Thoughts -podcast: Jane Bennet in conversation with Emma Holten, Lars Tønder and Melissa Van Drie, 2023
Case for hope with Rebecca Solnit
Tommi Parkko: Runosta rakkaudella, 2019
